Syksy on kasvimaan omistajan joulu. Saa lahjana puolen vuoden työnsä tulokset – jos saa. Kiltteydestä se ei kyllä ole kiinni. Ensin luetaan pätkä Veikko Huovisen Hamstereista ja sitten lähdetään toivorikkaana kottikärryjen kanssa pellolle. Hmm, näyttää jokseenkin tyydyttävältä. Se suuri kurkkusaalis jäi kylläkin vain haaveeksi, sillä päivä- ja yölämpötilat ovat jo sitä luokkaa, että kurkut mököttävät verkkonsa alla pantaten satoaan. No, pihakurkkujen kanssa niistä kertyy kuitenkin yksi ämpärillinen talvea varten aikaisempien viipalekurkkujen lisäksi.

 

 

Vieressä on papumaa, sekin kaniverkon alla. Kauris ehti popsia pienet Italian pavun taimet kesäkuussa alkupaloikseen ja jouduin kylvämään tilalle vahapapua juhannuksen alla. Sinänsä ihan hyvä. Pihapavut ovat jo lopettaneet papuilunsa ja nyt alkaa sadonkorjuu pellosta.

 

 

Puoli ämpärillistä saa kerätä joka toinen päivä. Talvella karpataan nuorimmaisen kanssa!

 

Ihmettelen hetken raitajuurimaatani. Naatit ovat saaneet suojakseen verkkotunnelit, ihan varmuuden vuoksi. Aidattu alue on ilmeisesti liian suuri, sillä pikkuisia sorkan jälkiä näkyy tunneleiden välissä. Kannatti siis suojata noilta kenguruilta. Aidan reunassa näkyy papanakasa. Siis ihan ilmaiseksi kauriit eivät satoamme popsi. Jättävät sentään jotain maksuksi. Mutta sorkanjälkiä en ihmettele, vaan sitä, että raitajuuret kasvavat! Viime vuonna sato oli nolla kellarikelpoista juurta. Mikä ihme ne on saanut tänä vuonna kasvamaan noin hyvin? Vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä.

 

 

Suosin raitajuurta, sillä sen maku on sama kuin punajuurella, mutta se ei värjää ruokia. Jos sitä heittää vihannespatoihin muiden kasvisten joukkoon, saa muutakin kuin umpipunaista mössöä. Punajuurta on alle kaksi metriä, jos punaista väriä sattuisi joskus hinkumaan. Kultajuurtakin kylvin, mutta kasvavia taimia näkyy olevan ruhtinaalliset viisi.

 

Sitten katse perunamaalle. Näky ei ilahduta. Ariellea on kaiveltu ylös edelleen. Samoin Siikliä. Täytyy pelastaa ne kellariin, vaikka kasvu vielä muuten jatkuisikin.

 

Entä sitten Blue Congo? Varsisto on tosi olematon ja sekin nylpitty. Ei varmaan vielä kannata nostaa ylös. Neljä kiloa kauniin sinisiä mukuloita sinne piilotin ja luulen, että saan sieltä neljä kiloa uusia siemenperunoita. Ei muuta.

 

Rosamundat ehtivät jo virittäytyä kauniin punaisiin kukkiin, mutta nyt kukkia ei näy enää missään. Sitä paitsi varrentyngät ovat mustuneet. Se on joko lehtiruttoa tai kauriin turpamyrkkyä. Vaihtoehtoa ei nyt ole. Sama kuokka, jolla jo useat sukupolvet ovat perunansa maasta kaivaneet, roikkuu kuusen oksassa. Nyt se saa upota Rosamundan vakoihin.

 

 

Ei paha, perunat ovat jo ihan perunan kokoisia, ei kylläkään mitään uuniperunoita, mutta käyttökelpoisia kuitenkin. Jätän muutamia metrejä parhaimman näköisiä varsia vielä maahan kasvamaan. Saalis on kuusitoista kiloa. Ei hurraamisen arvoista, kun istutin sentään kymmenen kiloa siemenperunaa. Tuleehan sitä toki vielä lisää, jos ei rutto tai kauris syö niitä.

 

Sitten tämän vuoden koeperunani, Fontane. Lehdet ovat yhtä ruskeat kuin Rosamundallakin. Siis kuokka seuraavaan vakoon. Fontanea istutin viisi kiloa. Sitäkin sain kärryihin 16 kiloa.

 

 

Joukossa oli tosi komeita yksilöitä ja sitten tuollaisia kohtuukokoisia. Olin jo manannut koko laadun lehtiruton takia, mutta nyt siirtyi viisi kiloa pienempiä mukuloita siemenperunapussiin ensi vuotta varten.

 

Seuraavaksi Ariellevakoon. Onpas joukossa suuria perunoita jos on pienempiäkin.

 

 

Suurin peruna painoi 460 grammaa! Jos ostaisin tällaisia torilta kaksi kiloa, saisin neljä ja puoli perunaa  Myös Ariellea jätin vähän maahan ja katsokaa kauriit, vedän kaniverkon sen päälle. Kottikärryihin kertyi seitsemäntoista kiloa kymmenestä istutuskilosta. Ja Arielliahan olemme jo syöneet koko kesän. Siis maukas ja satoisa lajike.

 

Sitten viereinen Siikli, tuo yliarvostettu peruna. Sitä tuli parisenkymmentä kiloa, mutta kovin ovat nelikulmaisia ja rupisia. Ei taudinkestäviä. Katsotaan mitä tehdään ensi vuonna, otetaanko mukaan viljelyyn ollenkaan.

 

Nicolaa otin ylös kuutisen kiloa, Ne olivat kauniita, mutta niin pieniä, että antaa loppujen olla maassa ainakin vielä viikon. Lehdet eivät ole ihan pahan näköisiä.

 

Matilda kasvaa kauniin vihreänä. Se saa vielä odottaa vuoroaan. Mitähän varten sen naatit eivät kelpaa? Pitäisikö ruveta koemaistelemaan perunannaatteja?

 

Viikko sitten nostetut sipulit ovat kuivuneet ja ne on puhdistettava.

 

 

Suuriksi ne eivät veden puutteessa ole kasvaneet. Riittäneeköhän edes koko talvea. Joulusilliin punasipulia kumminkin saa.

 

 

Pihamaalla maissin parrat osoittivat jo hieman ruskettumisen merkkejä ja päätin poimia yhden savusimpukkakeittoani varten. Melko pieniä jyvät vielä olivat ja pölyttyminenkin oli kärjestä vajaata, mutta herkullista keitossa. Laittaisiko maissia ensi vuonna oikein peltoon? Jospa sen saisi aidattua kauriilta? Pölyttyminenkin olisi varmempaa, kun alue olisi neliötä suurempi. Kyllä kelpaisi grillata omia maissintähkiä koko sakille yllin kyllin.

 

 

Makeat, ah niin makeat tomaatit tuottavat vielä runsaasti satoaan ja

 

 

kesäkurpitsa ei vielä ole kylmyyttä sisäistänyt, vaan pukkaa pötköjään.

 

Sisäinen hamsterini hyrisi äänekkäästi. Antaa talven tuiskujen tulla. Jaloissa siskon kutomat villasukat, hellassa palaa valkea, kädessä mielenkiintoinen kirja ja kellari täynnä ruokaa.

 

Syksyn läheisyys näkyy myös siinä, että portaallemme ilmestyy metsämyyriä päivittäin, parhaana kaksi. Pistäisin nekin pakastimeen, mutta kun nämä nykyiset kissat eivät oikein niitä popsi. ”Mitä, pitäisikö se vielä muka syödä? Sehän on äklön karvainen.” Äijä nylki poikasena oravia, silloin kun oravannahat olivat vielä kovaa valuuttaa. Mitä jos ehdottaisin hänelle myyrän nylkemistä

 

Hammaslääkäri kutsui kaupunkiin. Samalla reissulla iski shoppailuhimo. Pihan omistajaa kiehtoo kesän loputtua puutarhamyymälät. Kaikkea kivaa saa edullisesti. Siis ostoksille!

 

 

Ensin mukaan tarttuivat uudet voimasakset. Edellisille syntyi purentavika Toivomusaltaan pohjan juuria katkottaessa. Voimasakset kun eivät tarkoita voimakkaan miehen saksia, kuten vävy luuli. Sitten näin ruukun. En ollut sellaista vielä keksinyt himoita, mutta himo syttyi heti, kun tarkistin hinnan: kolme euroa!  Varmaan se oli alennettu siksi, että sen kyljessä oli iso reikä. Eihän siinä vesi pysy  Sitten bongasin kiven näköisen aurinkokennolampun. Se ei ollut alennuspöydällä, mutta minusta se on vekkuli. Toivottavasti se myös toimii. Jos se on käyttökelpoinen, tuikkivat monet kivet rantapolullani syksyisinä saunailtoina.

 

Sitten seuraavaan myymälään. Siellä se tönötti, suuren suuri hiiligrilli! Ryntäsimme sisälle kauppaan, mutta meille ei myyty enää. ”Olette nauttineet jo liikaa hiiligrillin antimista!”  Ei sentään, vaan olivat jo kuulemma sulkeneet. Maltoin tuskin nukkua, mutta aamulla grilli vielä odotti meitä. Hinta 35 euroa!

 

 

Ja shoppailu jatkui. Mökille ostettiin sängyn päätyyn kunnon lukuvalot (ikä alkaa painaa) ja neidonkammariin yleisvalo. Kelloradiossa oli niin komea numeronäyttö, että vanhakin valvoessaan ajan näkee. Sekin sukelsi kassiin. Sitten vielä hiukan syyskukkia ruukkuihin. Ja tietysti iso säkillinen ökö-katzenstreuta ja kassillinen k/d:tä.

 

Kukkaro keveänä, mutta auton takaosa täynnä tavaraa palasimme tyytyväisinä Kivinotkoon.