Pakko myöntää, että aivan kauhea se oli, tuo kissojen vessa. Sen jälkeen kun lapset lähtivät kotoa, pikkuruinen vessamme oli enää kissojen ja lastenlasten käytössä. Kummatkaan eivät nurisseet. Minun osuuteni oli vain olla kaivinkone ja lattianpesijä silloin, kun pienempi laatikko ei ollut riittänyt hännän alle.

 

 

Vuosia se on ollut tarttis-tehrä-jottai-projekti, mutta kun se oli tuollainen peltiseinäinen valmishytti, sen laatoitus ei ollut ihan yksinkertainen juttu. Mutta eräänä päivänä puhelin soi, ja myyntihenkinen täti oli ilmeisen innostunut vessastamme. Juu, kyllä remontti onnistuu, vakuutti katsomaan tullut suunnittelija.

 

Niinpä aamulla kopperoa kävi ihmettelemässä viisi miestä, suunnittelija, remonttimies, putkimies, sähkömies ja työnjohtaja. Mitä pellin pintaan? Saako pellin alle kaiverrettua uudet reitit sähköjohdoille? Tarvitaanko pistorasiaa sähköhammasharjalle tai kihartimelle (ei, kissat eivät käytä kumpaakaan, mutta jos kumminkin). Miten naamioidaan tuo outo peltikouru, joka piilottaa pinnassa kulkevat vanhat vesijohdot ja mustan viemärin? Miehet löivät ammatilliset päänsä yhteen ja lupasivat aikansa tuumailtuaan, että me osaamme kyllä tämän jutun.

 

Hiekkalaatikot siirrettiin kylpyhuoneeseen ja selvitin kissoille, että nyt asioidaan viikon päivät täällä. Ne olivat kyllä aika lailla ihmeissään. Mitä, sehän on meidän kabinettimme.

 

 

Remontti alkoi välittömästi. Ensiksi poistettiin vanhat kalusteet ja poralla tehtiin peltiin reiät sähkölle. Siinä se oli. Tyhjä koppi. Kissat olivat puuhasta niin kiinnostuneita, että remonttimiehellä oli täysi työ hätistellä niitä pois, etteivät joutuisi liimatuiksi seinälevyjen alle. Olisi tullut seinään isot kuprut.

 

 

Piti järjestää pari neliötä tarvikkeille. Kuulemma ihan hyvä, että vessaa vastapäätä olevaa huonetta voi käyttää siihen. Tulee mahdollisimman vähän häiriötä normaalille elämälle. Matto syrjään ja tarvikkeet sisään. Niitä alkoi tulla sisälle sellaista vauhtia, että huoneen muu käyttö olikin sitten mahdotonta. Kaappien ovet eivät auenneet, sänky oli valloitettu ja tietokone huputettava.

 

 

Mutta kissat löysivät kaiken rojun alta oman petinsä ja käpertyivät lepoajan koittaessa siihen.

Otaksuin, että saisimme valmiin suunnitelman sisustuksesta, mutta suunnittelijan tehtävänä olikin vain laskea mitä seinät maksavat. Putki- ja sähkömies laskuttaisivat sitten oman osuutensa. Pyttyä lukuun ottamatta hankkisimme muut kalusteet itse, koska heidän valikoimansa oli erittäin suppea. Alkoivat kymmenet käynnit rautakaupoissa. Minkälaiset lamput voidaan asentaa, mitä säilytystilaa tarvitaan pikku harjalle ja hiekkakauhalle, minkälainen peili, vaikka kissat eivät kyllä peiliä käytä, miten pieni pesuallas riittää Rillalle?  Rilla kun uskoo, että hiekkalaatikot ovat vain isoa tarvetta varten.

 

Hankintojen jälkeen lähdimme kissojen kanssa pariksi päiväksi maalle pois häiritsemästä ja laatoitus pääsi vauhtiin.

 

 

 

Palatessamme totesimme, että olimme saaneet, paitsi laattoja seinään, myös uudet arvomatot lattialle ulko-ovelta koko eteisen pituudelta ja sieltä olohuoneen läpi parvekkeelle asti. Mietin, että varmaan halpatyövoima maissa valmistetut, koska omat paperitehtaamme on enimmälti ajettu alas. Siis kalliit matot ainakin Suomen valtiolle.

 

 

Kissoista oli jännittävää tipsutella pitkin aaltopahvia. Se rapisi niin kivasti kynsien alla. Kraps ja kraps. Sitten juoksuksi kraps-kraps-kraps-kraps, U-käännös ja takaisin kraps-kraps-kraps-kraps. Yöllinen rapistelu piti hereillä.

 

 

Seurasimme kissojen kanssa mielenkiinnolla työn etenemistä ja kaunista alkoi tulla. Tosin hienonhienoa pölyä oli koko koti täynnä.

 

   

 

Laatoituksen jälkeen tuli viikon paussi. Kaaos kodissa alkoi jo hieman harmittaa.  Mutta perjantaina seisoi jälleen viisi miestä eteisessämme ja kaikki yrittivät saada päänsä vessan ovenraosta sisään yhtä aikaa. Remonttimies halusi asetella altaan paikoilleen. Sähkömies himoitsi lamppujen asennusta. Putkimiehellä oli mielessä pytty ja vesijohdot. Suunnittelija halusi nähdä valmiin vessan ja työnjohtajalla oli jo työn hyväksymislappu käsissään tahtoen siihen allekirjoitukseni. Ehei, et saa vielä, eikö vessan edellytys ole vähintäänkin istuin ja pesuallas. Lisämukavuuksia mielestäni on vesijohdot ja valot. Mitään näistä ei kopissa vielä ollut. Pitkäksi meni pojilla perjantai, parhaimmillaan kolme miestä neliöllä, mutta valmista myös tuli.

 

 

Miesten lähdettyä asettelin peilin paikoilleen. Haa, Rillakin melkein ylettyy siitä itseänsä katselemaan kykkiessään pesualtaassa. Kunpa se olisi unohtanut sen.

 

 

Kaapin ja seinän väliin olin löytänyt tismalleen sopivan kokoisen poljinroskiksen hiekkapaakkupusseille. Pussit, lapion ja harjan asettelin siististi piiloon kaappiin. Oli aika kantaa vati uuteen kabinettiin ja näyttää taas kissoille, missä tänään käydään asioilla. Oikean väristä kissanvatia ei valitettavasti löytynyt, mutta olin todennut tuon koppimallisen hankalaksi siivottavaksi ja halusin nyt ehdottomasti nurkkamallin. Piti tyytyä turkoosiin. Jatketaan etsiskelyä. 

 

 

Nostin Rillan puhtaaseen vatiin ja se katsoi minua ihan ihmeissään. Ai tämmöistäkö tämä nykyään on, vati siis liikkuu aika ajoin paikasta toiseen? Juurihan totuimme käymään kylpyhuoneessa. Minä ainakin menen sinne. Ja niin se meni.

 

 

Katakin kummasteli uutta vessaa ja vatia. Ei tunnistanut omakseen. Tutut tuoksut puuttuivat. Ja niin sekin livahti kylpyhuoneeseen Rillan perään. Pitäisiköhän kantaa yksi paakku vatiin syötiksi?

 

 

Mutta minun mielestäni kabinetista tuli houkuttelevan ihana entiseen verrattuna. On suorastaan ilo kaivaa hiekkalaatikkoa. Voi olla, että vastaisuudessa huoneessa meditoivat muutkin kuin kissat…

   

    .