Taas on se aika vuodesta, jolloin auringonkukat muuttuvat hirven ruhoksi. Hirvimiehet, joita Kultakutri, miesten ajaessa kotimetsässämme huutaen hirviä liikkeelle, luuli (ja kuuli) hirviömiehiksi, ilmoittivat, että ruho on haettavissa. No, onpa niitä syötettykin koko kesän pellollamme. Perunoihin ne eivät ole päässeet käsiksi. Pelkäävät toisin kuin kauriit tuota hirvinauhaa.

 

 

Mutta auringonkukat pääsivät vain vaaksan mittaisiksi, kun ne jo popsittiin parempiin turpiin. Herukkapensaitakin latvotaan ja kurkotellaan häkitettyihin omenapuihin. Näiden lisäksi pikantin lisämaun lihaan antaa tietysti metsämme latvotut pikkumännyt. Pitäisikö puhua makua antavista eri hirvenliha-alueista, kuten viinialueistakin?

 

Pakettiautolla ajettiin maalle ja saalis tuotiin riemusaatossa leikkaussaliksi muutettuun autotalliin paloiteltavaksi. Hyvä niin, sillä aika moinen näky lähes parisataakiloinen hirvenruho sorkat ojossa olisi ollut keittiömme pöydällä.

 

 

Paloittelun ja jaon jälkeen Äijä toi auton takakontillisen lihaa kotiin. Ihanaa, tuttu kaupansetä jauhoi jauhelihat ja myös pakkasi ne 500–700 gramman pakkauksiin. Ennen meiltä meni koko ilta neljänkymmenen jauhelihakilon punnitsemiseen ja pakkaamiseen.

 

 

Jäi silti minullekin kauppaleikkiä. Minä olin lihakaupan myyjä ja ostajat kuviteltuja. Minä ottaisin kulmapaistia kilon. Minä ottaisin ulkopaistia puolitoista kiloa. Sisäfileetä puoli kiloa, kiitos. Ja minulle paahtopaistia kilo. Palapaistia 600 grammaa. Ja minulle myös. Kaikki paloiteltiin, punnittiin ja pakattiin. Huh! Monta tuntia sitä kesti. Mutta lopulta kaikki oli paketeissa.

 

 

Arvannette, että herkullinen tuoksu kutsui myös kissat keittiöön, ja piti olla tarkkana, etteivät viikset menisi lihaa leikatessa poikki. Hätyytellä sai. Heti kun selkänsä käänsi, kurkotteli ainakin yksi viiksiniekka lipomaan lihan kulmaa. Odottakaa tytöt, teille jää kyllä paistien reunoja.

 

 

Yksi uuniin mahtuva luun pätkä piti säästää, muut menivät lihanleikkaajan koirille.  Luita paahdetaan uunissa ensin parin tunnin ajan, keitetään vedessä hiljalleen kolmisen tuntia ja vielä juuresten ja mausteiden kera pari tuntia lisää. Tuloksena on ojaveden näköinen kuraliemi. Sen kun kirkastaa (eikä se ole vaikeaa)  saa ihanaa, kaiken vaivan arvoista umami-lientä. Se ei ole sukuakaan noille kammottaville teollisuusliemikuutioille.

 

Pakastin on nyt ääriään myöten täynnä. Voi taas suunnitella kaikenlaisia liharuokia.

 

 

Hirvestä, lampaan ohella syntyy lastenlasten herkku, mummun dilliliha,

 

 

 

vai valmistetaanko maistuva hirvimureke,

 

 

jonka voi vaihteluksi täyttää omenalla ja savujuustolla.

 

 

Perhepäivällisen juhla-ateriaksi heitän uuniin jääpaistin tjälknölin, tuon suoraan pakasteesta yön yli uunin alhaisessa lämmössä kypsyneen routamöykyn (se syntyy mainiosti myös lampaasta).

 

 

 tai paistan Dijon-sinapilla hunnutetut pippuripihvit ulkofieestä.

 

Voi tätä hamsterin onnea. Kaikki täyttä luomua ja kotimetsän lähiruokaa. Mutta mihin ihmeeseen saisin vielä lampaanruhon mahtumaan…