Kissanäyttelyssä oli abessinialaisten erikoisnäyttely ja Aidan kasvattajakin oli mukana kissoineen. Niinpä suuntasimme lauantai-iltapäivänä katsomaan Aidan esitätiä, joka kunnioitettavassa 14 vuoden iässä osallistui vielä veteraanien kisaan.

 

Eläinsuojeluyhdistys keräsi taas näyttelyssä lahjoituksia ja meillä oli painavat kassilliset tavaraa mukanamme. Hyvää joulua löytökissoille!

 

 

Ensiksi etsimme tädin näyttelystä ja löytyihän Halti sieltä. Halti on Diiva ja nauttii suuresti saamastaan huomiosta. Sitä se saikin: suuren suuri sydän arvostelusetelissä ja voitto paneelissa omassa sarjassaan.

 

 

Näyttelyssä oli tunnelmaa (ja tuttu tuoksu, joka muistutti näyttelyjännityksestä), mutta häkkien luona ei ollut kunnolla tilaa, koska nyt on muotia levittää iso rantatuoli häkin eteen. Ei ollenkaan kivaa yleisön kannalta. Vielä parisenkymmentä vuotta sitten näytteilleasettaja keikkui pikkuisella pilkkipallilla häkin reunassa, jotta kissa näkyisi. Samoin omien kangashäkkien käyttö on ehkä kissan mielestä tuttua ja turvallista, mutta niistä oli vaikeaa nähdä kunnolla asukkia.

 

 

Toiset ottivat rennosti koko touhun.

 

 

Toiset arvostelivat tarkasti jokaisen ohikulkijan.

 

 

Tämä kissa uskoi osallistuvansa viikon tassu-kilpailuun

 

 

Tuomarien pöydillä sentään näki kunnolla kissan.

 

 

Tuttuja tuomareitakin oli vielä mukana. Räihä arvostelee usein rexejä ja oli erikoisen ihastunut Vinskiimme. Ja muistan aina Musin yhden arvostelun, jossa Räihä kirjoitti: ”häntä sopii vartaloon”. Kiltisti sanottu, sillä Musin häntä oli kaunis ja piiskamainen, mutta Musin kokoon nähden todella aivan liian lyhyt. Myös Aida hurmasi aikanaan Räihän.

 

 

Tuliaisia piti tietysti tuoda kotiin. Rillahan siitä innostui. Uusi hiiri!

 

 

Vanhaa ei mikään jaksa oikein enää innostaa. Vain pienet nuuhkaisut. Ahaa, se ei ole enää elävä.

 

 

On se. Kunhan kärsivällisesti odotan, se lähtee liikkeelle. Ja niin Rilla jäi vahtimaan hiirtä. Ja lähtihän se, kun emäntä alkoi hiirtä heitellä. Sitä Rilla kai odottikin.