Kevät ei tosiaan kysele lupaa. Sopiiko tulla, ovatko haravat esillä, leikkurit ja jyrsimet huollettu? Ja ennen kaikkea: ovatko puutarhurit valmiina hanskat kädessä intoa puhkuen pihan laidalla, silmät ensi kesän kukkaloistoa heijastaen niin, että vieressä seisojakin sen voi niistä nähdä.

 

Pääsiäisilma oli niin lupaava, että mökille oli päästävä, vaikka siemenpussit lojuivat vielä puutarhaliikkeiden hyllyillä ja Kivinotkon hortonomi löhösi tyynyjen varassa sohvalla arvioiden kuntoaan tuota tunnin ajomatkaa varten. Tässä vaiheessa pihan kasvikartta pitäisi olla jo printattu. Nyt ei ole.

 

 

Piha ei karttoja odotellut. Miten tuhlaavainen luonto onkaan! Äijä vaihtoi Timantin rikki menneen kattoruudun ja taustan pähkinä oli valmis synnyttämään koko maakunnan suuruisen pähkinälehdon (mitä se tontillamme yrittääkin).

 

 

Lumikki kaivoi polkupyörän talvisuojasta.

 

 

Nalle ja Kultakutri istahtivat auringon lämmittämään keinuun haaveilemaan kesästä.

 

 

Ojalla on käytävä joka vuosi kummastelemassa keväistä luonnon ihmettä: Kalojen nousemista vastavirtaan Kluuviin kutemaan. Niitä on sadoittain hyppelemässä kivien yli, ahvenia, särkiä haukia ym. Aina yhtä uskomaton näky!

 

 

Pelkkää juhlaa käynti ei ollut. Arkena jaettiin haravat ja jokainen sai pikkuisen tontinnurkan urakakseen. Kyllä sitä irtotavaraa talven jäljiltä kerääntyykin kärrykaupalla.

 

Mummu talutti uskollisen puutarhakoiransa vajasta, krapsutteli pikkuharalla mansikkamaata sen hetken, minkä mahasaumaltaan kykeni ja istahti sitten koiran päälle huokailemaan. Mitähän ensi kesästä tulee? Tuleeko puutarhalle ja pellolle kesantovuosi? Kaikki on tällä hetkellä yhtä suurta kysymysmerkkiä.

 

 

Pyhänä vanha grilli kannettiin pihalle ja superherkulliset nuoren emännän valmistamat lampaan parikyljykset ja valkosipuliperunat häipyivät hetkessä nälkäisiin suihin. Nuorin polvi vastasi alkusalaatista jo rutiinilla. Jälkiruuaksi tarjolla oli kuopuksen suussa sulavaa pashaa kahvin kera. Ja tietysti joka välissä mämmiä, Mummun mussujenkin suurta herkkua.

 

 

Aida livahti ikkunasta heti aidaukseensa ja Katakin virkistyi kiertelemään tonttia kevätauringossa. Olipa siinä jo hyppelyn alkuakin. Aida äitiyden rohkaisemana (vaikka tuskin huomasi aikanaan poikien lähtöä) sähisi vanhalla Kataparalle. Kata, joka nuorena osasi hyvinkin sylkemisen jalon taidon katseli hetken rauhallisesti Aidaa ja löntysteli sisälle nukkumaan. Nuoremmat Latte ja Rilla olivat häipyneet jo aikoja sitten myyräjahtiin talven syöttöpaikan luo. Kivinotkon kevät lähti käyntiin, lupaa kysymättä.