Syksy alkoi ja ilmat viilenivät, mutta päätimme käyttää hääpäivän lahjakorttimme siitä huolimatta vielä tänä vuonna.

 

 

Joen rannalla meitä odotti höyrylaiva.

 

 

Epäilin, että mikä höyrylaiva, siellä on varmasti diesel-kone.

 

Astuimme laivaan ja kurkistin sisään mennessä konehuoneeseen.

 

 

Äijä vakuutti, että kyllä tuo ainakin on höyrykone.

 

 

Pöydässä meitä odotti saaristolaistapas. Nam, kivaa ja herkullista.

 

 

Määränpäämme oli aukolla sijaitseva pikkuinen kalliokari.

 

 

Matkalla kohteeseen ihailimme romanttisia vanhoja huviloita

 

 

ja paljaita kallioluotoja.

 

 

Tunnissa olimme perillä. Luodon rantoja huuhtoivat lakkaamatta ulapan aallot

 

 

ja isot matkustajalautat sivuuttivat sen ylväästi.

 

 

Niiden kulkua saattoi ihailla ( jos olisi tarjennut) kalliolle asetetuilla penkeillä.

 

 

Luodon ravintola avattiin ja tapasten herättelemä vatsa vaati asettautumaan jonoon.

 

 

 

Ruoka oli maittavaa

 

 

ja sitä oli riittävästi. Tosin kaipailin silakkaherkkuja, saaressa kun oltiin.

 

 

 

Ilta viileni. Onneksi talosta sai lainaksi karvavuorisia tuulenpitäviä takkeja. Talvipipo ja kintaat olisivat olleet myös kova sana, mutta vain jotkut olivat olleet kaukonäköisiä ja kaivoivat ne taskuistaan.

 

Illallisen jälkeen tutustuttiin saaren historiaan. Moni perhe oli vuosien saatossa saarta asuttanut ja perheen isä huolehtinut karin loiston sytyttämisestä. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) saaressa asusti yksitoistalapsinen perhe tuossa parin huoneen mökissä.

 

  

 

Tuolta ajalta oli enää muistona lasten leluja. Muistitietojen mukaan eräs saarella asuva pikkupoika oli opetellut noilla kallioilla jopa ajamaan polkupyörää! Pojat ovat poikia.

 

Nyt saarella asuu kesäaikaan nuori pariskunta pikku poikansa kanssa.

 

 

Saaren asukkaiden kaikki mukavuudet oli äkkiä tallennettu kameralle.

 

 

Aurinko alkoi painua saarten taa

 

 

ja oli aika palata laiturille.

 

 

Jottei kukaan kompuroisi hämärtyvässä illassa, oli rantaportaille aseteltu kunnon myrskylyhdyt. Se oli tämän päivän saarelaisten ainoa sytytystehtävä, sillä loisto syttyi automaattisesti ja toimi aurinkokennolla.

 

 

Janoisena ei laiturillakaan tarvinnut olla

 

 

ja vilu kun oli, piti yrittää lämmittää edes sisuskaluja.

 

 

Haitari soi ja saariston valssit kaikuivat laiturilla.

 

 

Lämmin tuli myös laituritansseissa. Siinä sitä hypeltiin palttoissa kuin iltalomalla olevat armeijan sotilaat.

 

 

Mutta laivan salongissa oli lämmin ja baari auki. Ruttu ei enää soinut kohmeisissa sormissa ja soittajatkin siirtyivät sisätiloihin.

 

 

Laiva irtosi laiturista ja sinne jäi pikkuinen kari enää silhuettina auringonlaskua vasten.

 

 

Vielä viimeiset ihanat saaristomaisemat salongin ikkunoista ja kotisatama lähestyi.

 

Kiitos lapsille virkistävästä lahjasta.

        .