Tosin se alkoi jo perjantaina, mutta tulimme vasta iltapäivällä kaupunkiin. Sitä paitsi Hengen uudistus kirkossamme ry:n kesäjuhlan, Toivoa on Kristuksessa, ohjelmassa oli illalla Metallimessu, emmekä mielestämme olleet ihan kohderyhmä.

Koska olen aamu-uninen yölintu, missasimme myös aamuiset  Toivon Näköalat ja ajoimme juhlapaikalle vasta lounasaikaan.

Ruokahuollosta vastasi paikallinen "Hursti", Operaatio Ruokakassi.

Vitosella sai lautasellisen pyttipannua, leivät ja mehun. Sillä jaksoi mainiosti aloittaa iltapäivän ohjelman. Lounaan jälkeen alkoivat kanavat ja valitsimme Jukka Jämsenin vetämän: Jumalan äänen kuuleminen. Tyttäret kävivät hoitamassa vuoronsa lastenohjelmassa.

Pikkuisen esipuheen jälkeen kokosimme neljän hengen ryhmiä ja alkoi "kuunteluharjoitukset". Ryhmässäni oli lisäkseni minulle tuiki tuntemattomat kolme naista. Heistä en tänä päivänäkään tiedä mitään, mistä he olivat ja keitä he olivat, niin kuin hekään eivät tiedä mitään minusta. Me kaikki neljä olimme tässä hommassa noviiseja.

Ohjaus oli yksityiskohtainen, siunasimme vuorollaan yhden meistä ja sitten aloimme kuunnella mitä rohkaisun sanoja Isä haluaa kauttamme hänelle antaa. Täytyy tunnustaa, että minun kohdallani kuuluvuus oli aika heikko. Lisää linkkejä olisi syytä pystyttää. Mutta näin olevinani kumminkin jotain kunkin kohdalla.

Viimeisenä oli minun vuoroni. Odotin viestejä jännittyneenä, kun ensimmäinen aloitti. Hän kertoi bonganneensa talon. Sen ulkopuolella käyskenteli leijona tai joku sen näköinen eläin. Mutta Isän kädet olivat kuitenkin mökin yläpuolella kattona kaiken suojana. Loppu kuulosti ihan hyvältä, mutta muuten olin aika ymmällä. Leijona? Meidän leijonamme on kyllä aika pieni, eikä mitenkään vaarallinen.

Viidakossa, viidakossa vaanii leijona.

Sitten aloitti toinen. Hän naurahti nähneensä myös eläimen. Se oli vähän niin kuin lammas, tai sillä oli ainakin kihara turkki kuten lampaalla. Mitä?? Tuijotin häntä ihan hiljaa, en saanut sanaa suustani. Kihara turkki!!! Niinkuin lammas!!! Sanoin lopulta omistavani kaksi lampaan näköistä kissaa, mutta en tainnut vaikuttaa kovin uskottavalta, koska sain hyvin ystävällisen ymmärtävät katseet osakseni. Eivät olleet rouvat varmaan koskaan nähneet rexejä.

Tuku tuku lampaitani

Mutta sanat rohkaisivat minua. Suuri huoleni on ollut se, että Rilla ja Aida eivät tule olleenkaan toimeen keskenään. Ehkä jonain päivänä näen leijonan ja lampaani sulassa sovussa. Toivoa on, jos Isän kädet ovat kattona yllä.

Tässä lampaani yrittää tavoitella leijonaa.

Tauolla kahvijanoisia ylti puiston laidalle asti.

Sitten alkoivatkin kakkoskanavat. Yksi seitsemästä tilaisuudesta oli Helluntaiseurakunnassa ja yksi taas katolisessa kirkossa En ollut käynyt koskaan kummassakaan ja mietin näitä vaihtoehtoja. Roomalaiskatolinen kirkko voitti. Aihe oli Yksi Pyhä Yhteinen.

 

Kirkko oli pieni ja kodikas. Ihailin sen alttarivaatetta ja lasimaalauksia kanavan aikana.

Seuraava tilaisuus oli kirkossa, mutta sitä ennen taas Ruokakassille. Vitosella sai nyt kipollisen makkarasoppaa, tai oikeammin sain kaksi, koska ensimmäisen styroksikipon rutistin halki maahan ja kengilleni. Lisäksi heilahti mehumuki siinä tohinassa rinnuksilleni. Mikä sottapytty!

Onneksi jälki ei ollut kovin paha ja siirryimme kirkkoon kuuntelemaan, mikä on Toivon tuli. Nuorimmaiseni istui kirkon eteisen infossa.

Hyvä, että pahimmat helteet olivat ohi, koska kirkkosali oli melko täynnä.

Kiipesin välillä parvelle katselemaan naisia, jotka laulujen aikana spontaanisti tanssien ilmensivät ylistystään Luojalle. Jaa-a, saankohan minäkin joskus taivaallisen täräyksen ja liehun huivi hulmuten pitkin kirkon keskikäytävää

Ilta jatkui Toivoa on-konsertilla juhlateltassa, jossa musiikista vastasi Nina Åström kauniilla lauluillaan. Mielenkiintoista oli kuunnella laulujen välissä Kirsti ja Heikki Salmelan haastattelua pikkuisen nakkikioskin pitäjistä mahtavan Hesburger-ketjun haltijoiksi ja miten kaikki on lopulta poikinut orpokodin ja koulun Bangladeshiin.

Lopuksi piti taas poiketa Ruokakassille. Niin houkutteleva oli makkaran ja lettujen iltakutsu.

Sunnuntaina skarppasin ja ehdimme hyvissä ajoin ylistysmessuun. Suomalainen ei hevillä avaa suutaan edes Maamme-laulun aikana (kun minä en kerran koulussakaan osanut laulaa), mutta nyt täysi kirkko raikui laulusta. Ihanaa! Ja naiset tanssivat jälleen laulujen aikana (en ainakaan vielä liittynyt heihin).

Jonot kristittyjen yhteiselle aterialle voittivat pituudessa kahvijonot.

Ruokakassi tarjosi jälleen soppaa. Kahvi ja donitsi lähti puolellatoista eurolla. Kaunis kiitos Mertsi Ärlingille ja hänen joukolleen koko ajalta. Huolto pelasi hyvin ja ruoka oli maittavaa.

Päätösjuhla alkoi juhlateltassa. Viestikapula (pipo ja toppatakki) luovutettiin Rovaniemeläisille, joita olikin tullut tänne etelään koko bussilastillinen. Tervemenoa vaan kaikki ensi kesänä Rovaniemelle juhlimaan!

Sitten Hengen uudistuksen kesäjuhlat olivat ohi, mutta illalla oli juhlateltassa vielä tilaisuus laulaa Kauneimpia hengellisiä lauluja. Iltaa juonsi Piia Koriseva yhdessä kirkkoherra Jouni Lehikoisen kanssa. Metalli soi Pelastustie-bändin käsissä (tämän ikäisistä ehkä liiankin lujaa) ja lauluja oli laidasta laitaan kaiken ikäisille.

Poikakin kävi kuuntelemassa hetken lauluja, mutta leikkipuiston houkutus voitti.

Laulujen lomassa juontajat haastattelivat Aira ja Sakari Oravaa, maailmankuulua kirurgiamme. He kertoilivat mm. miten he olivat löytäneet taivastiensä ja miten "Beckham-pyörremyrsky" vaikutti heidän arkeensa. Raikuvat aplodit sai Oravan maininta, että hän rukoilee aina ennen jokaista leikkausta, "riippumatta siitä kenen jalka leikkauspöydällä on".

Vielä kerran Mertsiltä iltamakkarat ja letut vieretysten hampurilaiskuninkaan kanssa ja kotiin täytyi lähteä. Akut oli ladattu ja virtaa riittää taas pitkäksi aikaa.

Huomisesta en mä tiedä,

esiriippu eteen jää.

Minne aikonetkin viedä,

tänään tahdon ylistää.