Multaa ei sitten saa syödä! Osapuilleen näillä evällä potkaisivat minut kotiin viikoksi. Pystynköhän hillitsemään itseni? Mullantuoksun vaje sisälläni tuntuu niin räjähtävältä. Haluaisin olla kuin kontiainen, joka sukeltaa mustan samettisen turkkinsa suojassa syvälle maan uumeniin. Eihän sekään multaa syö, vaan noita kaikenlaisia mullassa piileksiviä sarvekkaita tai tuhatjalkaisia. Eikä turkkinikaan enää ole samettisen musta ja tiheä.

Matka Kivinotkoon olisi liian pitkä ja rasittava, mutta onhan meillä Susirinne. Sinne on matkaa vain kolmisenkymmentä kilometriä. Äkkiä apulainen autoon ja auton nokka itään. Parkkipaikalta oli jo kiire tarkistamaan miten talvi on kohdellut pikkuista mökkipihaa. Hyvin oli kohdellut. Sisko on jo ehtinyt siivota mökin ympäristön siistiksi ja pistämään salaatit ja perunat muutaman neliön kasvimaahan.

Äidin rakastama, tuo jokaiseen mökkiin kuuluva särkynyt sydän kukki punaisena ja niin herkkänä kukkamaassa.

Jos olivat kauriit kalunneet Kivinotkon marjapensaat paljaiksi, niin täällä pölyttäjät kilpailivat herukan isoista kukkatertuista. Sittenkin marjasatoa?

Ihanista ihanin omenankukka! Mieleeni palasi muisto kymmenien vuosien takaa, jolloin saavuin juhlimaan ylioppilasjuhliani mökille. Silloin uusi lakki hohti valkoisuuttaan kilpaa omenankukkien kanssa. Koko elämä oli edessä avoinna, minun piti vain valita mitä haluaisin. Siltä se silloin tuntui. Nyt puuvillasamettinen lakkini muistuttaa samaa väriä, kuin jalkojeni juuressa makaavat kukkien pudonneet terälehdet. Sitä ei ole värittänyt samppanja vaan eletty aika ja sekin tuntuu hyvältä.

Nyky hetkeen minut herättää rannasta kuuluva kelaleikkurin rauhallinen hyrinä. Äijä kävelee leikkurin perässä. Nurmikko on siskon urakoinnin jälkeen vielä melko matala ja näin ollen kevyt leikata.

Viime kesänä aloitimme kuopuksen kanssa kuivan saunarinteen epätoivoiselta näyttävän kaunistamisyrityksen. Susirinne. Hyvin olivat kasvit selvinneet lumen suojassa. Minun roolikseni jäi taas sormella osoittelu. Krapsuta tuosta, multaa tuonne ja tuo on karannut ruoho, poista se.

Ja kaikki sujui niinkin. Hyvää jälkeä tuli. Tuore ruohon ja mullan tuoksu leijui vielä sieraimissani ajaessamme takaisin kotiin lepäilemään. Voimaa retkestä kumminkin sai.