Viisi viikkoa perä jälkeen on Kivinotkon ruokapöytään katettu vaihtelevasti 4-15 lautasta. On ollut hurjasti touhua ja ääntä. Väkeä on tullut ja mennyt ja taas tullut mennäkseen sitten taas. Nyt, yhtäkkiä on ihan hiljaista. Ei kuulu muuta kuin Sääksien piipitys taivaalla, kun ne opettavat kahta poikastaan lentämään. Tyttären auton takavalot vilahtivat tien mutkan taa. Mummu ja Äijä jäivät mökille parin kissan kanssa kahden. Mitä ihmettä nyt pitäisi tehdä. Entä jos olisi vaan?

Aamupäivällä ehdittiin kyllä kääntää mietintämyssy nurin ja sieltä löytyi jatkosuunnitelma Toivomusaltaalle.

Hiukan lisää kaivamista

Sepeliä tueksi ja litteitä luonnonkiviä reunaksi

Hyvä, sitten olisi kai aika sekoittaa sementti.

Mylly pyörimään (siinä tavittiin hieman äijäenergiaa)

ja massa kärryille.

Sujuu se sementin lätkiminen ensikertalaisiltakin (ainakin jotenkin). Tytär käytti tuota työkalua (mikähän se on nimeltään, muurauslasta?), ja äiti paineli hanskoilla laastia kivenrakoihin.

Aika hyvän näköinen, vaikka se pitikin ihan itse sanoa.

Pitäisiköhän roiskeet harjata pois nyt, vai onnistuuko se myöhemmin? Jospa sementti jämähtää kumminkin lopullisesti vääriin paikkoihin kiinni. Ehkä on parasta siivota se heti pois. Vai kastuuko se liikaa? Ei, harjataan se märällä tiskiharjalla puhtaaksi.

Sitten jotain märkää vanhaa t-paitaa, kolitsia ja märät sementtisäkit suojaksi. Sen tiesimme, että näin on tapana tehdä. Sementti ei saa kuivua liian nopeasti. Ei kuitenkaan kastuakaan liikaa. Milli vettä on kahtena edellisenä yönä sademittariin ripsunut, kun olemme tanssineet jo monta päivää sadetanssia. Kunpa nyt ei tulisi sitä suurta rankkasadetta.

Sitten, ruokailun jälkeen alkoi outo hiljaisuus. Kata nukkui puutarhakeinussa auringon lämmössä.

Rilla torkkui kukkamaan suojassa ylpeänä, sehän oli tuonut heti aamulla meille lounaan terassin portaalle. Oli se kyllä itse syönyt kuormasta, pään. En näyttänyt sille, että heitin lounaan metsään. Valmistin hiiripaistin sijaan haukimurekepihvejä ruokakunnalle.

Näin muuten unta, että olin jälleen yo-kirjoitusten äidinkielen kokeessa. Aine alkoi vauhdikkaasti, mutta sitten ajatus lopahti täysin. Muut veivät koepaperinsa valmiina opettajalle, mutta minä vain pyörittelin kynää. Pää oli aivan tyhjä. Paniikki. Jatkoa ei syntynyt millään konstilla. Mitähän se enteili?