Kustaan päivä lähestyi ja savinen peltomme oli vielä niin märkä, ettei se kantanut traktoria. Lisäksi ripsoi vettä lähes joka päivä. Alkoi olla paniikki. Tähystelin taivaanrantaa, joko alkaa kirkastua ja isäntä kävi päivittäin potkimassa multaa pellolla. Onneksi kevättuuli ja vähäinenkin aurinko kuivattavat nopeasti ja vihdoin koitti päivä, jolloin maa kantoi traktorin painon.

Peltoa päästiin muokkaamaan. Vielä parin päivän pehmennys puutarhajyrsimellä ja hommat voivat alkaa. Energiaa kului ja rasvaa paloi, kun porkkana- ja sipulimaa oli tasoitettava kivistä ja savikokkareista haravalla. Ei paha!

Langat keppeihin, rivit suoriksi ja niin upposi neljä kiloa erilaatuisia siemensipuleita kosteaan multaan. Niiden kaveriksi pitää laittaa tietysti porkkanaa oikeaoppisen tuholaistorjunnan mukaisesti.

Jos porkkanan siemenet malttaa ripotella yksi kerrallaan sentin välein maahan, selviää huomattavasti vähemmällä harventamisella aikanaan. Mutta tänä vuonna mummulla ei ollut pieniä maaorjia apunaan, joten piti yrittää ihan itse. Yksi, yksi, yksi, yksi ja oho! Nyt meni varmaan neljä yhteen kohtaan. Ja silmälasitkin jäivät mökille. Yritetään tarkemmin, yksi, yksi, yksi ja... taas viisi. Vai niin ja viiden metrin rivejä pitäisi tulla viisi, siis kaksikymmentä viisi metriä. Edelleen yksi, yksi, yksi, yksi. Sainko valmiiksi vasta kolme metriä? Polvia alkaa kolottaa, selkä väsyy ja hyttysetkin kiusaavat. No, jos yrittäisi ripotella siemeniä noin vain kohtuullisesti yhteen paikkaan. Entä jos ne eivät idäkään kaikki, onhan siemen jo muutaman vuoden vanhaa? Sitä paitsi voivathan pienet maaorjat olla paikalla harventamisen aikaan.

Silti kykkimiseen meni aikaa ja selkä mutkalla sain vihdoin ihailla valmiita rivejä ennen niiden harsottamista. Huomenna on perunoiden vuoro ja siinä ei silmälaseja onneksi tarvita.

Viime vuoden perunasato oli huono ja siemenperunaa saatiin vanhaan maakellariin ainoastaan kolmekymmentä kiloa. Viikon kuluttua sinne siirtämisestä kävimme ne tarkastamassa ja kellarissa odotti todellinen yllätys. Vain tyhjät verkkopussit olivat jäljellä. Myyrillä oli ollut todellinen sukujuhla, liekö joukkohäät?  Mitään ei ollut jäljellä. Pikkuperunoita oli jäänyt talven aikana syömättä tyttären kellariin pari säkillistä, mutta muuten oli siis lähdettävä siemenperunoiden ostoon. Niin se luonto huolehtii, että tulee vaihdettua tarkistetut siemenperunat muutaman vuoden välein.

 

Tyttären kellarissa on ainakin paljon rakkautta, niin hyvin olivat pikkuperunat siellä itäneet.

Mutta uuttakin siementä jo oli, Siikliä, Matildaa, Rosamundaa, Nicolaa ja Arielia 10 kiloa kutakin. Kokeilu-uutuutena vielä lisäksi 5 kiloa Fontanea. Blue Kongo oli varastoitu mökkikellariin ja näin säästyi myyriltä. Siitä otettiin siemenperunoiksi nelisen kiloa.

Taas virtasi hiki ja sydän läpätti kuin lampaan saparo, kun akka ja aura-menetelmällä piiloteltiin perunoita esi-isien raivaamaan peltoon.

Niin oli se urakka ohi. Kyllä kelpasi ihailla työnsä tuloksia. Pellon reunalle vielä tilliä ja rivit kehäkukkaa, malvikkia, silkkikukkaa ja muita silmää ilahduttavia väriläiskiä. Kylvämättä on vielä punajuuri, kurkku ja papu, mutta niillähän ei vielä ole mitään kiirettä.

Nyt puutarhakeinuun istumaan ja odottelemaan aurinkoa ja lämpimiä kesäsateita.