Yllätys ei ollut, että sain varata taas huoneen Hiltonista. Mutta tein hyvät kaupat. Tohtoritädit ottivat tikarin pois kyljestäni ja tilalle sain hyttysen piston olkavarteeni ja jälleen oli olo kuin maratoniin voisi ruveta harjoittelemaan. On se ihmeellistä. Orava on taas reilun kokoinen kyljessäni, mutta pienempi kuitenkin kuin viimeksi. Kyllä me se sieltä uudestaan ajetaan pois. Lähtölaukaus ammuttiin jo ja jatkoa seuraa.

 

Ihailin Hiltonissa huoneeni seinällä olevaa leppeää taidetta ja henkilökunta oli yhtä ihanaa kuin ennen. Aikaa oli vaihtaa kuulumisia ja palvelu erinomaista: Voinko auttaa jotenkin? Mitä haluat, kelpaako tämä tai tuo?

 

 

Pari päivää lepäilin hyvässä hoidossa ja illalla pääsin käyttämään joululahjaksi saamani teatterilipunkin. Upeaa!

 

Entä karvakuonot? Taitaa olla paremmat sapuskat kun olen poissa, sillä mitään ryntäystä ovella ei näkynyt kun kotiuduin.

 

 

Hassua, en ole pitänyt itseäni kovinkaan ulkonäkökeskeisenä, mutta ensimmäisiä ajatuksia oli, että nyt innolla kasvattamani lyhyt tukka lähtee kohta pois. Eikä mikään tavallinen kuontalo, vaan pehmeän laineikas rex-karva.  Olen varmaan liikaa nukkunut rex kasassa?  Jos joku väittää, että tukattomuus pukee naista, niin haluan sen kirjallisena. Perhehän siihen tottui nopeasti, mutta kun ei itse peiliin katso pitkin päivää, pelästyin pitkään: Kuka tuo on? No, pesukarhu on valmis auttamaan ja kotona käytän lämpimikseni Pirjon kutomaa myssyä

 

 

Vauhtia pidän yllä niin kauan kuin jaksan. Heti maanantaina ystävättären kanssa risteilylle. Helmikuussa laivalle lastenlasten kanssa ja varattuna on myös risteily Helsingistä maaliskuussa. Mieli on korkealla. Kerään voimia toistuvista lauseista: hoitovaste oli viimeksi erinomainen. Petin pohjalle en jää makoilemaan, ellei ole pakko.  Periksi en anna!