Kesän sato on nyt kellarissa. Voi tuota onnen tunnetta! Voisin istua ikuisuuden kellarin portailla ja ihailla varastojeni runsautta. Perusturvallisuus on taattu.

 

 

Vuoden varastoitu peltosaldo on vajaat 200 kiloa perunaa, seitsemää sorttia. Lajike ja käyttökohde on printattuna laatikoiden kyljessä, ettei vaan unohtuisi. Voisi muuten tulla perunasalaatista mössöä ja muussista kokkareista.

 

 

Juurekset saivat talvipesänsä muoviastioissa kuivassa turpeessa. Kaikissa on laminoitu kuva kannessa, jotta vanha ja sokea kokkimuori näkee hämärässä kellarissa heti mistä pöntöstä alkaa kaivella. Porkkanoita sujahti astiaan 13 kiloa, maa-artisokkaa sain muutamasta mukulasta ämpärillisen, raitajuuria on ripirinnan pöntössä viisi kiloa, mutta punajuuret jäivät vähäisiksi.

 

 

Kaksi kaurajuurtani näytti siltä, kuin aikoisivat osallistua Tanssii tähtien kanssa-kilpailuun. Soseeksi ne joutuivat kuitenkin pakastimeen. Että sellainen kisavoitto näille.

 

 

Mustajuuret sen sijaan kasvoivat ihan mukavasti. Näiden kaverit odottelevat edelleen maassa kevään herkkusuita.

 

 

Lastenlasten ykköshilloa, mansikkaa riittää koko vuodeksi. Jippii! Karviaiset menivät kettujen kuonoon, mutta omena-puolukkahilloa tuli muutamia purkkeja, samoin kuin pihlajanmarjahyytelöä ja pelkkää puolukkaa.

 

Mehuja, vaikka niitä keitin useita maijallisia ei koskaan ole tarpeeksi lasten juotavaksi. Parikymmentä pulloa odottaa vanhassa jääkaapissa kellarin kylmenemistä.

 

 

Aikuisille valmistuu monta tölkillistä kvittenlikööriä. Koskaan en ole saanut näin paljon kvitteneitä pensaastani, vaikka se aina on alkukesästä täynnä ahkeria pörröisiä pölyttäjiä. Se on kestosuosikki likööreitteni joukossa, mutta vielä kestää kuukausia, ennen kuin se on valmista. Ehkä pakkaan sitä kuitenkin jo joulupukin konttiin.

 

 

Kurkkuja sain lopulta pellostani pari ämpärillistä, vaikka kylmyys tuli kesken kasvukauden niiden vauhtia latistamaan.

 

 

Kellarin portaiden alustan täyttävät joriinin juurakot kauppakasseissa. Työlästä varastoitavaa, mutta ensi kesänä pihani taas kukoistaa.

 

 

Rillan on ihan pakko tulla kellarin luukulle kurkkimaan mitä on tekeillä. Kiinnostavaa rapinaa, olisikohan kissanruokaa? Ei, ei, tänne kellariin eivät hiiret pääse. Sitä paitsi Rilla toi yhden pikkuisen myyrän keittiöön ruokakipolle ja tällä kerralla jopa söi sen niin, ettei jäänyt hännän päätkään. Onkohan se yhtä hyvää kuin hirven liha?

 

 

Timanttini on kesällä varjostettu liialta paahteelta Ikean tylliverhoilla kymmenen euron hintaan. Nyt Timantti on tyhjä ja siivottu. Oli aika ottaa verhot pesuun ja talvisäilöön.

 

 

Puhtaat verhot houkuttelivat kissat kaivautumaan niiden sisään. Siellä ne uinailivat kuin morsiamet tyllin keskellä. Se voitti jopa kissanpesän. Miksiköhän? Karheahan se on. On mahdotonta seurata kissan aatoksia.

 

 

Syksy on tullut ja meren pinta on aamuisin usvan peittämä,

 

 

tyyni ranta peilaa kaislikon kypsää keltaisuutta,

 

 

mutta pähkinäpensas, josta oravat ovat tyhjentäneet sadon omiin talvivarastoihinsa, on täynnä pieniä norkkoja. Niitä ihaillessa tietää, että kylmän, pimeän talven jälkeen tulee uusi kevät. Puoli vuotta, ja kaikki alkaa taas alusta.

.