Pirjo heitti haasteen ja kylkiäisiksi vielä paineita. Ajatteli varmaan, että kyllä vanhakin lapsuutensa muistaa, vaikka lähimenneisyys alkaakin kadota (mitä ihmettä olinkaan kirjoittamassa, ja mihin ne lasit laitoin?). Olen sitä sukupolvea, jolla lapsena oli yksi suuri haave: ettei SOTAA TULE ENÄÄ IKINÄ!! Mutta otetaan lapsuuden muistilokero esille, pyyhitään hämähäkin seitit ja kultareunukset pois ja yritetään kaivella sitä.

 

1.     Mitä vastasit pienenä kysymykseen Mitä sinusta tulee isona?

 

Äiti tietysti, eivätkä äidit käy töissä. Paitsi sotalesket, pakosta. Mutta kai sitä seuraavaksi haaveili tulevansa kaupan tädiksi. Maidon mittaaminen kannuun tai jauhojen punnitseminen näytti erityisen jännittävältä. Ja sitten saisi leikata ruokakuponkeja suurilla saksilla.

 

 

Tässä punnitaan hiekkajauhoa laudan päällä.

 

Isä sanoi aikanaan, että jos haluat viulistiksi, niin, kyllä se sinulta onnistuu. Mutta ei semmoisesta viulistia tule, joka jännittää niin, ettei jousi pysy kädessä.

Pikkuinen pääni oli aina täynnä tarinoita ja kirjoittelin paljon satuja. Olisi ollut hauskaa olla kirjailija. Mutta eihän kirjailija ollut ammatti ;) Joten menin yliopistoon ja sieltä sain paperit, joilla pääsin poroporvarilliseen leipään kiinni. Eli olin suvun musta lammas. Tylsää, mutta niin siinä vain kävi.

 

2.    Mitkä olivat sarjakuvien/piirretyjen lemppareitasi?

 

Tämä on helppo. Sarjakuvien lemppari oli tietysti se ainoa mitä silloin oli, Asmo Alhon ja Mika Waltarin Kieku ja Kaiku Kotiliesi-lehdessä. Tuntuuko tutulta?

Nonnareissa oli piirrettyjä, liekö jotain Tom ja Jerryjä? Juoni: Kissa litistyi aina jonnekin ja hiiri voitti.

 

3.    Lempileikkejäsi?

 

 

 

Pihan penskoja viisikymmenluvun alussa.

 

Meidän suurperheisten taloissa (enimmillään yhdeksänlapsinen perhe pikkuisessa kaksiossa) pihan suosituin leikki oli Haukkassii. Siinä penskat juoksivat kahden kerrostalon välillä seinästä seinään, yksi oli haukka ja yritti ottaa juoksijoita kiinni. Kun käsi oli talon seinässä, ei haukka saanut ottaa enää kiinni. Joskus paettiin niin innokkaasti, että otsa tömähti seinään. Jos haukka sai juoksijan kiinni kesken matkaa, tästä tuli haukka. Sitä leikittiin, kunnes katuvalot syttyivät. (Ne olivat nuo vaijerissa kadun yllä myrskyssä hurjasti kieppuvat lamput, jotka jopa pelottivat vilkkumisillaan lastenhuoneen katossa.) Meillä Halmeen flikoilla oli määräys tulla lamppujen syttyessä kotiin. Ja niin kävi, että yleensä koko piha tyhjeni samalla.

 

 

Siskojen kanssa olimme kovia tyttöjä näyttelemään. Serkku joutui prinssiksi. Vanhemmat yleisöksi.

 

Kesällä Susirinteellä rakastin hiekkalinnojen tekemistä. Piti olla monta terassia, portaita, puutarhaa ja pengerryksiä. Nyt minulla jatkuvat ne leikit Kivinotkossa vähän suuremmassa mittakaavassa.

 

4.    Parhaat synttärisi ja miksi? 

 

Kaikkihan ne olivat parhaita. Äiti leipoi kakun, kun sokeria alkoi saada ja laulettiin Sä kaasvooiit neiitoo kaaunooiinen iisääsiii maajaassaaa.  Uusia kauniita äidin neulomia villasukkia ja puseroita, sekä isän tekemiä puutöitä (nukkekoti ja oikea pikkuinen silityslauta hihalautoineen ja kaikkea ihanaa) ropisi lahjaksi.  Kummitäti ja –setä tulivat kahville ja toivat aina erilaisen uushopealusikan.

 

 

Syntymäpäivät Susirinteellä

 

5.    Mistä urheilusta pidit ja mitä harrastit?

 

Urheilusta, huh? Koulussa oli viisikymmenluvulla usein hernepussi-kisa jumppatunnilla. Hernepussi piti viedä puolapuiden ylimmälle puolalle, ja seuraava haki sen sieltä ja toi jonossa seuraavalle, joka vei sen taas ylimmälle puolalle jne. Nopeimmin kilpailussa selvinnyt jono oli voittaja. Tämä kihelmöivä jännitys raastoi hermojani. Minäkään en pidä kilpailuista. Paitsi, että on minulla myöhemmin firman valtakunnallisista kisoista pituushypyn pronssimitali seitsemänkymmentäluvulta. Kuulantyöntöäkin kokeilin, mutta mitalia siitä ei tullut. Miespuolinen kollega sanoi, että heittotyylisi on sievä ”malli-rokokoo”.

Musiikki onneksi pelasti minut urheilulta.

 

 

Partiolaisia olimme ja oli se hauskempaa, kuin mitä ilmeistämme voisi päätellä.

 

6.    Ensimmäinen musiikki-idolisi?

 

Jeh! Se oli varmaan Igor Oistrah viuluineen. Oli niin söpö. Jonotimme hänen nimmariaan varmaan puoli tuntia solistihuoneen oven takana. Ei sen takia, että olisimme erityisesti ihailleet hänen taitojaan, vaan koska nimmarin saaminen oli jännää.

 

 

7.  Paras joululahjasi/muu lahja?

 

Kuka tuntee Marttojen nuket? Isot siskot olivat jo saanet Martta-nukkensa, vanhin Annelin ja seuraava Katrin. Tiesin, että minun vuoroni tulisi joskus. Kun sitten tuo pitkän kenkälaatikon mallinen lahjapaketti oli jouluaattona eteisen nurkassa odottamassa joulupukkia (Impivaaran setää) jakelemaan lahjoja, tiesin heti, että tuolla on minun Inkerini. Minulla oli valtava kiire avata heti laatikko, että joulupukkikin näkisi, että sain kauniin ”silmänuken”. Elin silloin tiedon ja joulupukki-leikin ihanassa sekasotkussa.

 

 

8.  Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, mitä et ole vielä tehnyt?

 

Jaa-a. Olen pyrkinyt tekemään kaiken sen, mitä olen halunnut, tai sitten olen unohtanut, mitä kaikkea olen halunnut .

 

 

Yli neljäkymmentä vuotta haaveilin Maya-heimon temppeliraunioiden näkemisestä. Kun vihdoin kuusikymppisenä seisoin Chichen Itzan El Castillo-porraspyramiidin huipulla, totesin, että sehän on vain jonkun entisen kansan kokoama kivikasa. Käymisen arvoinen kumminkin.

 

 

Laskuvarjohyppy on kamalinta mitä tiedän. Sen kun olisi uskaltanut tehdä. Mutta se jää kyllä tekemättäkin.

 

Vieläkö pitäisi tehdä jotain? Minusta eläkkeellä saa olla vaan. Työväenopiston kursseja olen käynyt posliininmaalauksesta aina kansallispukukurssiin, esperantosta luomuviljelyyn. Matkustanut olen läntisellä pallonpuoliskolla aina Moskovasta Honoluluun. Karibian risteilyllä olisi ehkä kiva käydä mässäilemässä. Vai hmm, olisiko tuollainen kirjoittamiskurssi jotain? Täytyypä miettiä…

.