Hei, kuka luki Pirjon kommentin?. Kiitoskiitos Pirjo tunnustuksesta. Tuntui hienolta saada se tällaisena aloittelijana.

Pidän erityisesti tuosta ensimmäisestä, jotenka sieppaan sen.

 

Tunnustuksen mukana tulivat kuitenkin seuraavat säännöt:

1)    Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle.

2)   Kerro kolme asiaa, joita rakastat

3)   Näytä kuva jota rakastat ja kerro siitä

Blogini on tällainen päiväkirjamainen juttu, jonka tytär innosti avaamaan. Aluksi julkinen kirjoittaminen kuulosti ihan mahdottomalta ajatukselta, mutta siemen oli kylvetty. Blogin piti olla vain ikkuna lapsille, he kun haluavat tietää millä ihmeellä eläkeläis-äiti saa aikansa kulumaan. Mutta lapset yksin eivät ole tuota laskuria raksuttaneet, joten lämpimät kiitokset kaikille selaajille. Siis…

Rakastan:

Liian helppoa, mutta mietitäänpä toisenkin kerran. Jätetään huomioimatta itsestään selvyydet, kuten Äijä-kulta tai suuret ja pienet mussukat, jotka ovat, totta kai, rakkauslistan kärjessä. Näiden jälkeen tulevat karvanaamat ja yllätys, yllätys, ruoka ja puutarha. Mutta pistetään pienet harmaat aivosolut liikkeelle.

Ymmärtääkseni, jotta leikki olisi hauska, tunnustus edellyttää mieluummin salattujen rakkauksien tunnustuksia minulta, joten…

1)    Maa

Kynnös, musta multa, mitä lupauksia se antaakaan keväällä. Kasvua, vihanneksia, kukkia. Esi-isien maa, joka jää jälkeeni seuraaville sukupolville rikkaudeksi. Se kiittää, se palkitsee, kun sitä rakkaudella hoivaa ja sen tarpeita kuuntelee.

Mikä ihana äitienpäivälahja onkaan peräkärryllinen pussimultaa ruutupuutarhaani! Ostomullan voimin kivikkoon rakennettu pihamaa kukoistaa koko kesän. 

Entä kaislakompostimme osittain maatunut musta kulta? Sen avulla kukkamaat valloittavat vuosi vuodelta yhä laajempana metsäisen tonttimme.

Rakastan maata. (Unohdetaan tässä paikassa kitkeminen, harventaminen, kipeä selkä ja lihakset sekä kaislojen haravointi, kärrääminen kompostiin ja kompostin kääntely.)

2)   Vesi

Meri lainehtii mökkirannassamme, toisinaan voimallisen myrskyisenä ja toisinaan taas rauhoittavan tyynenä.

Kun kaivomme ehtymätön kirkas virta solisee yhtä lailla keittiö- tai saunaämpäriin tuntuu aina yhtä sykähdyttävältä. Porakaivomme pumppaa vettä riemukkaasti kasvien ja Mummun pikkuisten iloksi. Se syöksyy kohisten toivomusaltaaseeni. Veden arvon ymmärtää silloin, kun sitä ei ole. Ja sekin aika Kivinotkossa on ollut.

Onko ihanampaa ääntä kuin sateen ropina mökin katolle pitkän poudan jälkeen? Odotettu sade, joka virvoittaa saariston kuivuudesta nuutuneet kasvit, kukat ja mielen.

Rakastan puhdasta vettä. (Unohdetaan tässä paikassa syvän porakaivon huikea hinta, märkään peltoon uppoava traktori, liejuiset kukkapenkit ja myrskyssä karkaava laituri.)

3)   Tuli

Tulen liekki lumoaa. Tässä seitsemän kynttilää luo juhlatunnelmaa vuodenvaihteen kahdenkeskiselle kuohuviinihetkelle.

Mikä ihana lämpö leviääkään Kivinotkon mökkiin, kun sytytän talvi-iltana tulen hellaan. Aina yhtä lämmin juttu tällaiselle vilukissalle

Tai kuvitelkaapa syksyn pimentyvässä illassa mahtavaa kokkoa kipinöineen. Sen liekit nousevat korkeuksiin kesän kuivuudessa kerätystä komeasta risukasasta.

Rakastan tulta. (Unohdetaan tässä paikassa puiden sahaus, pilkkominen ja pinoaminen sekä kipinöiden mökkitakkiin polttamat reiät.)

Kuva

Huolimatta sadoista ihanista ja tunnelmallisista kuvistani Kivinotkosta, mereltä tai puutarhasta, rakastamani kuva on tuossa seinälläni.

 

 

Siinä on meidän Musimme 15-vuotiaana. Ikääntyessään vuosi vuodelta aina vaan parempana, kuten hyvä viini. Sydän täynnä rakkautta katselen vieläkin tätä kuvaa. Kymmenkunta kissaa on elämääni kuulunut, mutta jokainen kissanomistaja tietää, että kaikista rakkaista karvakuonoista yksi on se kissojen kissa. Luonteeltaan Musi oli ylivertainen. Kuvassa se makoilee jo elämänsä ehtoopuolella lämpimien aurinkopatjojen päällä. Ulos se ei enää tässä iässä kylmällä halunnutkaan. Joskus iltaisin se yritti karata ulos vanhasta tottumuksesta, mutta seisahtui sitten muutaman metrin päähän tuumimaan voimiaan ja palasi takaisin lämpimään mökkiin. Vanha ihana Musi! Kuvaa katsoessani tekisi mieleni vielä kerran upottaa nenä sen silkkiäkin silkkisempään turkkiin ja nuuhkia sen lämmintä kissantuoksua, kuten niin usein teinkin.

Tässä oli haasteen loppupuoli. Blogiverkostoni on hyvin suppea ja Pirjon salaisuudet on jo kaivettu päivänvaloon, muuten haaste menisi ilman muuta blogille kissat kerällä, koska minua inspiroivan blogin tunnustus kuuluu ehdottomasi hänelle. Ihania kissakuvia, upeita käsitöitä ja hauskasta tekstistä henkii läpi rakkaus kumpaankin asiaan. Selailen toki muutamia ruoka- ja puutarhablogejakin, mutten tohdi haastaa. Sitä paitsi niissä on tuo kohtelias pyyntö: ethän haasta.

Säännöt on luotu rikottavaksi, sanoo vanha kansa, joten sieppaan tuon soman logon kuitenkin blogiini. Haasteet jääkööt odottelemaan tulevaisuutta…