Nyt se alkaa, lähiruoan hakeminen omalta pihakasvimaalta. Piha vihertää ja vaikka kasvimaa on vielä osittain mulloksella, sieltä voi jo löytää kevään ensimmäiset herkut. Ahti soi antejaan ja keittiön pöydällä odottaa ruodottomat kuhafileet. Se on hyvä lähtökohta, mitä kuhan seuraksi? Koriin sakset, veitsi, kumikäsineet ja vajasta lapio mukaan.

Mikä onkaan tuo ihana vihreä pensas kasvimaan ylälaidassa. Lipstikka on ehtinyt puskea aikamoisen pöheikön salaa, ihan omia aikojaan. Siis lipstikkakeitto. Pujotan hansikkaat käteen, sillä lipstikan tuoksu on niin voimakas, että vielä nukkumaan mennessä tyynyn alla olevat kädet tuoksuvat yrtille, ellei käytä hansikkaita. Muutama oksa ihanaa kevättuoretta kasvia riittää antamaan makua keittoon.

Silmäys kasvimaan toiseen laitaan. Jätin muutaman mustajuuren talvehtimaan maahan ja nyt tarvitaan lapiota. Mustajuuri on todella syväjuurinen ja kaikesta kaivamisesta huolimatta tahtoo juuri katketa siitä, mihin lapio ei enää yllä. Mutta hyvin ne ovat talvehtineet ja mustajuuret siirtyvät koriin lipstikan seuraksi. Niistä tulee miedolle kuhalle hyvä lisuke.

Sitten jälkiruoka. Mikä muu sopiikaan niin hyvin keväiseen makeanhimoon kuin raparperikiisseli, tuo lapsuuteni ihana herkku. Jyrsimme lapsena siskojen kanssa kevätraparperia heti mökille muutettuamme kesäkuun alussa.  Hampaat kitisivät, poskilihakset kipristyivät ja selkäkarvat nousivat pystyyn, mutta karkeista ei silloin voinut uneksiakaan ja kirpeä raparperi oli suuri herkku. Ja sitä äiti antoi puutarhasta nyhtää. Suuntaan kasvimaan alareunaan ja siellä sitä on. Varret ovat jo sen verran paksut, että pari vartta riittää. Enää en tohdi puraista palasta tuoreesta varresta. Vielä vähän ruohosipulia ja talvehtineita kirvelin oksia, niin kotikokki on valmis loihtimaan herkkuaterian.

Viime vuonna perunasato ei ollut kehuttava ja kurkistus mökkikellariin osoittaa, että laarin pohjalla on enää peukalonpään kokoisia perunoita. No, sehän sopii. Tänään tarjoillaan siis pariisin-perunoita. Perunat ja kuorimaveitsi ämpärissä isännän käteen ja ruokataiteilija voi aloittaa rauhassa oman osuutensa.

Käyn mustajuurien kimppuun. Taas uudet kirurgin käsineet käteen. Hankalinta on mustajuurien kuoriminen. Ne erittävät maitomaista liima-ainetta, joka saa sormet takertumaan yhteen. Työlästä! Juuriin tahtoo jäädä mustia silmiä. Sormet irti haralleen, kaiva silmät pois hukkaamatta kuitenkaan valkoista herkkua. Taas sormet irti, kaiva silmiä jne. Kuoritut palat on laitettava heti sitruunalla terästettyyn veteen, muuten ne mustuvat. Kun kaikki juuret on siistitty, leikkaan ne tangoiksi. Niistä tulee mustajuurimuhennos. Kuullotan tankoja hetken voissa, lisään vettä ja kermaa ja jätän tangot muhimaan hiljaa hymyillen hellalle pariksikymmeneksi minuutiksi. Laitan perunat kiehumaan. Kun vesi kiehuu, siirrän ne hellan kulmalle hautumaan kypsiksi, jotta ne eivät hajoa.

Maailman helpoin jälkiruoka. Kuorin raparperit, vaikka se ehkä on kevätraparperien suhteen tarpeetonta. Kattilaan vettä ja loraus herukkamehua. Pilkotut palat kypsyvät hetkessä. Tarkistan maun ja suurustan perunajauhoilla. Kaadan annoskippoihin ja ripaus sokeria pinnalle. Kun kiisseli on hieman jäähtynyt, se täydennetään jäätelöllä.

Sitten tulee alkukeiton vuoro. Kuullotan valkosipuli- ja kepasipulisilpun voissa ja lisään silputun lipstikan. Tällä kerralla en lisää perunaa. Kun lipstikka myöhemmin kesällä on voimakkaamman makuista, pehmentää peruna sitä mukavasti. Kymmenen minuutin kulutta suurustan keiton vehnäjauho-kermaseoksella.

Kalojen paistohetki. Kypsennän ne kuorruttamatta. Kun kalat ovat ruskistuneet kummaltakin puolelta, heitän kypsät perunat samalle pannulle saamaan hiukan väriä. Sitten kalat, pehmenneet mustajuuret ja pariisin-perunat puuhellalla kuumenneelle vadille, koristeeksi muodikkaasti ruohosipulia pitkin ja poikin. On aika soittaa vellikellolla isäntä töistänsä pöytään.

¡Qué aproveche!