Kesävaatteet pantiin pesukoneeseen, narulle kuivumaan ja lämmintä vaatetta tyhjiin laukkuihin. Eläkeläisten matalalentoa. Liput oli ostettu Oopperan balettiin. Samalla reissulla päätimme juhlia yhdessä Suomen itsenäisyyttä siskon luona, kun tuota kättelyä ei ole tullut pahemmin viime vuosina kotona katseltua.

 

Jooka ikkuunallaa, kaksii kynttilää. Innostuimme kilpailemaan tasavallan virallisten kokkien kanssa tarjoiluista ja pipertämään juhlatarjoilua itsellemme.

 

 

Herkkupaloja tikkuihin, vaikka meidän ei tarvinnutkaan syödä niitä seisaalleen, kuten linnassa. Krustadeihin laitettiin mätimössöä, kylmäsavulohta ruohosipulilevitteen päälle, tuoreita katkarapuja kanttarellilevitteelle, lohiterriiniä, savustettua ankanrintaa. maksapasteijaa paprikalla ja viinirypäleillä somistettuna sekä luomupossuun piilotettuja luumuja.

 

 

Prenikat ripustettiin puseron rintamuksiin. Toinen kiinnitys asusteihin sitten niiden luovutustilaisuuden (joka tapahtui vuosia, vuosia sitten). Joskushan niitä täytyy käyttää, kun noita fiinimpiä kutsuja ei ole vielä toistaiseksi kuulunut.

 

 

Lössähdys sohvalle ja pukujen arvostelu. Tuollainen punainen klänninki, mikä ettei (mätikrustadi), vau mikä kaula-aukko (ankanrinta), upea helmus (maksapasteija), tuo beige on aika huono valinta kalpealle nahalle (lohiterriini), varmaan epäkäytännöllinen laahus tanssiessa (luomupossu), aika hyvä värivalinta tuo sininen (kylmäsavulohi), mikä upea kampaus (katkarapuja) jne. Ilta meni viihtyisästi ja pöytä tyhjeni. Koska pikkuveli ja siskon mies ovat tehneet useita työrupeamia tuolla linnan pillipiipareitten parvella, meistä tuntui, kuin olisimme olleet jotenkin sisäpiiriläisiä. Ohjelma loppui. Vielä glühwein yömyssyksi ja linnan juhlat oli tältä vuodelta vietetty.

 

Hyvien juhlien jälkeen oli nukuttava pitkään ja nousimme lumituiskun pyöriessä hurjasti ikkunan takana. Mutta meidän juhlamme eivät loppuneet tähän. Auto kaivettiin mahtavien kinoksien alta esiin (onneksi kaivettuamme selvisi, että se oli todella omamme) ja herkkuja hakemaan uutta iltaa varten.

 

 

Hyvissä ajoin illalla hyppäsimme kinos kauluksilla bussiin ja suuntasimme oopperatalolle. Liikenne oli aika tukkoista.

 

 

 

Olimme kuitenkin ajoissa oopperalla ja yleisö siirtyi vähitellen paikoilleen.

 

 

Orkesterikin oli jo valmiina. Näytäntö viivästyi vartilla sään vuoksi. Oliko lumeen hautautunut kapellimestari, vai priimaballerina, sitä ei kerrottu. Sisko nojasi parven kaiteeseen ja huokaisi haikeana: kyllä minä tuonne vielä kerran menisin, jos keikalle pyydettäisiin. Tuolla hämärässä montussa hän on lukuisia kertoja Carterin, Grigorovishin ja Nurejevin särkijää siivittänyt.

 

Baletin toteutus oli ihastuttava. Vanhanaikainen ”oikea” lavastus. Nautin esityksestä. Lumihiutaleet pyörivät lavalla kuin oikeassa lumisateessa konsanaan. Havahduin siihen, että Äijä tönäisi minua. Oliko unenomainen tunnelma vai liian mukavat penkit tehneet tepposensa? Huomasiko kukaan muu? Hiutaleet tanssivat yhä, joten paljon en ollut torkahtamisellani onneksi menettänyt. Hyi minua!

 

 

Tämä lumihiutale ei ole kuitenkaan ko. esityksestä (esitystä kun ei saa kuvata), jossa lapsilla toki oli suuri rooli, vaan sen sijaan kuva Kultakutristamme, joka ottaa ensiaskeleita ballerinana. Ehkä hän jonain päivänä vielä tanssii varpaillaankin ;)

 

Näytäntö loppui ja läpsytimme käsiä tosissamme. Kepeästi kuin tanssijat (tai sitten ei) kahlasimme korkeassa hangessa takaisin kotiin. Oli taas aika koota iltapalaa.

 

 

Roquefordia, manchegoa, parmesania, camenbertia, MustaPekkaa ja muita herkkujuustoja pilkottiin lautasille.

 

 

Ja lisäksi hedelmiä, pähkinöitä ja suklaata. Kyllä maistui.

 

Yöllä näin unta Hiirikuninkaasta, joka jouluna taikoo Äijän puiseksi pähkinänsärkijäksi. Hiiret ja rotat valloittavat huoneen ja joudumme heidän vangeikseen. Onneksi Pähkinänsärkijä lopulta voittaa Hiirikuninkaan ja muuttui jälleen omaksi Äijäkseni. Joudumme taikalyhdyn sisään, joka alkaa pyöriä itsestään ja vie meidät vieraisiin maihin ja näemme niiden moninaisia tansseja. Sitten lyhty alkaa pyöriä kiihtyvällä vauhdilla ja nousemme korkealle, korkealle ja putoamme…

 

Aamulla herätessäni voin todeta kuin näytelmän Klaara: ihanaa kuinka paljon välitämme toinen toisistamme!