Nuorimmaiseni ilmoitti, että qi ei virtaa työ/vierashuoneessa. Sille on tehtävä jotain. Siis selkokielellä: kaikkinaiset kierrätystekstiilit on uusittava. Katselin huonetta ja totta oli. Huone ei ollut viihtyisä. Energiavirrat olivat jähmettyneet viime vuosituhannelle. Vanha sininen päiväpeitto. Hmm.. se kuuluu eläinsuojeluyhdistyksen keräykseen. Kävelin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja niinpä kassissani oli Wiklundin alennusmyyntipöydältä bongattu hieno luonnonvaalea huoneen uudistaja. Sen täydensi kaksi Ikean pallokuvioista tyynyä.

Sen jälkeen katse toiselle seinälle. Aah, kymmenet ihania muistoja mieleen tuovat kissanäyttelyruusukkeet ovat nekin aikansa ilahduttaneet mieltä. Sitäpaitsi ne täyttivät koko takaseinän. Mutta kaikkia en kyllä raski seinältä repiä. Muut pakkasin vanhaan pahviseen matkalaukkuun, mutta joka kissan arvokkain ruusuke sai jäädä. Kissanäyttelyt sentään olivat pitkä pätkä elämääni.

Sitten verhot. Edelliset olivat hyvin palvelleet jo yli kolme vuosikymmentä eri ikkunoissa ja sitäpaitsi olen aina pitänyt niistä, mutta ehkä verhot, jonka auringonpuoli on kokonaan eri väriä kuin varjossa oleva seinänpuoli ovat tulleet matkansa päähän. Eurokankaan valikoimista löytyi parin katselukerran jälkeen sopiva kangas. Ei ollut alennusmyynnissä ja ompelukin maksoi, siksi ei erikoisen edulliset, mutta HIENOT! Nyt on vielä edellisiin tekstiileihin sopiva matto hakusessa. Myös hyllykön sekalaiset lelut on kuulemma kerättävä sieviin laatikoihin. Värin on oltava ruskea.

Ja kun verhovauhtiin pääsin, päätin hankkia ruokasaliin vaalean siniset kepeät kesäverhot, joista olin jo pari kesää haaveillut. Tapettiin sopivaa sinistä ohutta kangasta ei ollutkaan, vaikka luulin sen löytämisen olevan helppoa. Niinpä päädyin edulliseen kangasmalliin, koska se kaupassa näytti ihan läpikuultavalta. Seurasi päivän ompelu-urakka ja verhojen ripustus. Vai kepeät ja vaaleat! Eipä kangas niin vain suodattanutkaan valoa lävitseen vaan tuloksena on voimakkaan tumman siniset pimentävät verhot. Taisi tulla talviverhot. Ellei sitten joku muu niitä himoitse...