Kissahistoriaa 2

 

 

 

Sinäkin syksynä saimme pysyvän lumipeitteen maahan jo marraskuun alussa. Työtoverini tiedusteli varovasti kahvipöydässä haluaisiko joku keväällä syntyneen kissapennun omakseen. Metsien miehet eivät halunneet muuttaa yömajaan, koska sinne ei saanut ottaa kissaa. Kissalle piti löytää ensin uusi koti.

 

Koska esikoinen ei ollut omaan kotiin muuttaessaan ottanut vanhaa Tassuamme mukaansa, hän innostui heti asiasta. Kissankoppa ja taskulamppu mukanamme tarvoimme metsässä hankien keskellä kohti lumipeitteistä telttakylää. Kylä ”katuineen” ja monine telttoineen kajasti heikosti pimeässä metsässä. Teltan pohja oli vuorattu sanomalehdillä ja lämmön lähteenä olivat kissan lisäksi kynttilät. Työnsimme kissankopan telttaan, koska teltta oli noesta musta. Vastaanottaessani koppaa ajattelin, että onpa hyvin syötetty pentu. Koppa painoi melkoisesti. Kasper-isäntänsä oli kutsunut kissaa Tenuksi ja ajattelimme, ettei nimi kissaa pahenna. Olkoon siis Tenu.

 

Kotona veimme kopan kylpyhuoneeseen ja päästimme tulokkaan ulos. Kissa ei ollut pieni. Se oli noesta musta, hyvin ruokittu, melkoinen jötiskä ja lemusi vahvasti nimensä mukaiselta nesteeltä. Tenu parka sai elämänsä ensimmäisen kylvyn, johon se suostui pelokkaan alistuneesti. Hiukan vaaleaa väriäkin alkoi paljastua sen turkista, mutta haju ei lähtenyt.

 

Yöksi suljimme kissan tyttären makuuhuoneeseen, jossa oli lattialla muovimatto. Vielä ruokaa ja hiekkavati. Tenu ei ollut koskaan elämässään käynyt vadilla. Sängyn alta löytyi hyvä piilopaikka ja siellä Tenu nuoleskeli itsensä kuivaksi.

 

Yöllä tuli nälkä ja raksut rapisivat hampaissa. Aivan uskomatonta tuo kissan luontainen siisteys! Tenu oli käynyt yöllä vadilla eikä nurkissa ollut lätäköitä.

 

 

Vielä pari viikkoa ja sen valkea rinta, valkeat käpälät ja osuuspankin merkki niskassa alkoivat paljastua. Se alkoi haista kissalle. Tenu tuli luottavaisesti jokaisen syliin (mieluimmin aina miesten syliin) ja kehräsi heti äänekkäästi. Tenu oli valmis muuttamaan omaan kotiin.

 

 

Tassun kanssa se ei erityisesti ystävystynyt, mutta mökillä kokeiltiin vuorollaan ajetaan-kissa-puuhun-leikkejä.

 

 

Myöhemmin se sai kaverikseen Maya-rexin. Rexiä oli helppo nuolla, mutta pärskis, Mayan pikku kieli takertui joskus Tenun vahvaan tuuheaan turkkiin.

 

 

Tenusta tuli ihana kotikissa, mutta eniten se kuitenkin nautti kesällä mökillä olosta. Siellä se sai juosta vapaana mökin ympäristössä ja muistella lapsuuttaan Halisten metsäkissana.  Metsäkävelyille se tuli mielellään mukaan ja kulki aina omistajiensa rinnalla. Mummua se seurasi usein pellolle, ojareunojen mahtaville saalistuspaikoille.

 

Liekö myös lämmin lapsuuden muisto, sillä se kaivautui mieluusti sanomalehden sisään ja lössähti lopuksi makaamaan juuri sen uutisen päälle, joka kiinnosti lukijaa eniten.

 

Tenun keksinnöistä tehdä elämä mieleisekseen voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan: Miten palvelusväki saadaan ymmärtämään kissan toiveita. Omaperäisin lienee oivallus saada aamupalaa, kun isäntäväki vielä nukkuu. Naukumalla ja kuopsuttamalla naamaa? Ehei, silloin ne vain kääntävät kylkeä ja hautautuvat peiton alle. Mutta teeskennellään yökkäysääntä. Silloin palvelijat ovat tikkana pystyssä. Ja kun kerran ovat ylhäällä, kipitetään ruokakipolle naukumaan. Niin helppoa se on.

 

 

Tenu saavutti 19 vuoden korkean iän kasvavan perheen hellittynä jäsenenä. Sitten vanhuuden vaivat huononsivat äkisti sen elämän laatua. Oli aika, kaikista vuosista kiittäen, päästää Tenu lähtemään salatuille metsämaille. Tenun muistopaikaksi emme valinneet puutarhamaata vaan pihan luonnon mukaisen alueen, koska Tenu oli metsäkissa. Keväisin tuon pähkinäpensaan alustan kattaa vuokkomatto, joka loistaa hehkuvana kilpaa taivaan sinen kanssa.